Matkaopas: Askja

Askja on kaldera keskellä Islannin ylänköjä, aivan Vatnajökull-jäätikön pohjoispuolella. Se tunnetaan parhaiten sen dramaattisista purkauksistaan ​​sekä kuumaisemista, jossa myös Apollo-astronautit harjoittelivat.

Tutustu kattavaan valikoimaamme Islannin ylänkökierroksia.

Valokuva: Wikimedia, Creative Commons, by Ilya Grigorik. Alkuperäinen kuva. 

Kraatterin muodostavien vuorten korkein kohta on 1 510 metriä, mikä on huomattavan korkea huipuksi Islannissa.

Askja on suosittu vaelluskohde vuoristomökkeineen — alueelle tosin pääsee vain kesäisin nelivetoisella ajoneuvolla.

Askjan purkaukset

Askjaa ei pidetty merkittävänä pitkään Islannin historiassa; se keräsi merkittävää huomiota vasta vuonna 1875 purkautuessaan suurella voimalla, kaataen myrkyllistä tuhkaa suureen osaan Itävuonoista — tuhka levisi Puolaan asti, joten mittakaavaltaan purkaus oli massiivinen.

Vaikutus paikallisiin oli katastrofaalinen, karjan ja viljan kuihtuessa ja kuollessa. Tämä johti suureen pakotettuun maastamuuttoaaltoon Yhdysvaltoihin ja Kanadaan — joiden monissa  itärannikon kaupungeissa on paljon islantilaisia ​​jälkeläisiä, erityisesti kanadalaisessa Gimlin kaupungissa.

Vaikka tämä näytti olevan ensimmäinen kerta, kun Askjan purkauksilla tiedettiin olevan kansainvälinen vaikutus, näin ei kuitenkaan ollut; 11 000 vuotta sitten purkautuessaan tefraa päätyi Romaniaan asti.

Askja purkautui viimeksi vuonna 1961, joskaan ei niin merkittävässä määrin. Se on kuitenkin jyrissyt sen jälkeen ja alueella onkin ollut järistyksiä vuonna 2010 — eikä jääpeitettä ollut huhtikuussa 2012, mikä viittaa lämpöön huipun alapuolella.

Öskjuvatn-järvi

Askjassa sijaitsee myös Islannin toiseksi syvin järvi, Öskjuvatn, joka jää toiseksi vastikään muodostuneelle Jökulsárlón-jäätikkölaguunille.

Se sijaitsee noin 50 metriä kalderan pohjatason alapuolella, ja sen syvyys on huimat 220 metriä.

Järvi muodostui vuoden 1875 purkauksen jälkeen, ja sen pinta-ala on kaksitoista neliökilometriä. Se on jäässä suurimman osan vuodesta, ja mikäli järvi poikkeuksellisen sula, se on huolestuttava merkki mahdollisesta purkauksesta.

Tiede ja Askja

Askja istuu suuren Vatnajökull-jäätikön sateen katvealueella. Tämä tarkoittaa, että alue on huomattavan kuiva, ja sademäärä on vain 450 mm vuodessa, mikä on noin puolet Reykjavíkin sademäärästä. Askjassa on myös erityisen kylmä, koska se on korkealla ja lähellä jäätikköä.

Nämä olosuhteet tarkoittavat, että Askjassa ei ole lähes ollenkaan kasvillisuutta, ja sellaisenaan se olikin täydellinen paikka Apollon astronauteille totutella kuun ympäristöön. Vaikka muitakin paikkoja ympäri maata — kuten Reykjanesin niemimaata — käytettiin Apollon olosuhdeharjoituksiin, Askjan erityistä luontoa pidettiin kuunmaiseman tarkimpana jäljitelmänä.

Apollo-tutkijat eivät olleet ainoita, jotka saapuivat Askjaan, ja alue onkin houkutellut puoleensa meteorologeja, geologeja ja vulkanologeja jo vuosikymmeniä. Itse asiassa ennen astronautien tuloa Askja oli jo vaatinut kahden sitä tutkivan ihmisen hengen.

Vuonna 1907 kaksi saksalaista tutkijaa, Walter von Knebel ja Max Rudloff, tutkivat tulivuorta ja lähtivät venematkalle Öskjuvatnin pinnalle. Von Knebelin sulhasen, Ina von Grumbkowin, kovasta työstä huolimatta he eivät koskaan palanneet, eikä heistä enää koskaan näkynyt merkkiäkään.

Se, mitä heille tapahtui, on ollut pitkäaikainen mysteeri, johon todennäköisin vastaus löydettiin lopulta vasta vuonna 2014.

Tuona vuonna kalderassa tehty tutkimus paljasti, mitä vaikutuksia maanvyörymällä voi olla järveen. Kun siirtynyt maa osui sen pintaan, se aiheutti 30 metrin korkean aallon. Mikä tahansa pieni vene sen tiellä olisi murskaantunut täysin, eikä siis ihme, ettei tutkijoista koskaan löydetty merkkiäkään.