Kuvaus
Yhteenveto
Kuvaus
Nauti tällä kymmenen päivän omatoimisella automatkalla Islannin rengastien kauneimmista nähtävyyksistä perinpohjaisesti. Matkan aikana sinulla on aikaa tutustua maan etelä-, itä- ja pohjoisosiin sekä Reykjavikin kaupunkiin.
Omalla vuokra-autolla tehtävän matkan aikana sinulla on loistava tilaisuus tutustua Islantiin kaikessa rauhassa. Majoitus, autonvuokraus ja retket on järjestetty puolestasi ennen saapumistasi, eikä sinun tarvitse huolehtia muista matkailijoista tai kärsimättömistä oppaista. Tällä kiertomatkalla voit tutustua maahan omilla ehdoillasi, ja sinulla on runsaasti aikaa käydä kaikissa haluamissasi paikoissa. Voit itse säätää seikkailujen tahtia matkaseurueesi mieltymysten mukaan.
Varaamalla tämän omatoimimatkan sinun ei tarvitse kuluttaa viikkotolkulla aikaa täydellistä Islannin-matkaa suunnitellen. Huolehdimme suunnittelusta, jotta sinä säästyisit siltä vaivalta. Lisäksi tarjoamme matkan edulliseen hintaan.
Matkajärjestelyjen tekeminen saattaa kuulostaa mukavalta, mutta vaarana on, että joitakin huippumielenkiintoisia nähtävyyksiä jää väliin. Kun annat meidän hoitaa suunnittelun, varmistamme, että kaikki olennaiset pysähdyspaikat, jotka sinun on nähtävä ja koettava omatoimimatkallasi, on sisällytetty reittiin. Saat yksityiskohtaisen matkasuunnitelman, jota voit käyttää oppaana matkasi jokaisena päivänä.
Islantiin saavuttuasi käyt ensin läpi Kultaisen kierroksen kuuluisat nähtävyydet ennen suuntaamista kauniille etelärannikolle. Sieltä matka jatkuu ensin upeille itävuonoille, sitten pohjoiseen Mývatnjärvelle ja lopulta Akureyrin kaupunkiin. Yhdeksän päivän road tripin päätteeksi ajat takaisin Reykjavikiin nauttimaan pääkaupungista täysin siemauksin.
Sinulla on myös mahdollisuus osallistua lukuisille retkille matkan aikana. Voit lisätä matkasuunnitelmaan varauksen yhteydessä esimerkiksi snorklausta, moottorikelkkailua, jäätikkövaelluksen, käynnin jäätikköluolassa ja valassafarin.
Nämä ylimääräiset pysähdykset ja kokemukset ovat osasyy siihen, miksi tämä omatoimimatka on saanut niin korkeita arvosanoja ja myönteisiä arvosteluja. Se on myös yksi helpoimmista road tripeistämme ja sopii kaikenikäisille matkailijoille.
Sen lisäksi, että matka tarjoaa joustoa ja mahdollisuuden muokata sen omannäköiseksesi, saat tarvittaessa myös tukea. Paketteihimme kuuluu henkilökohtainen matkaedustaja, johon voit ottaa yhteyttä kellon ympäri jokaisena viikonpäivänä.
Jos haluat jostain syystä peruuttaa matkasi, voit tehdä sen ilmaiseksi ja saada täyden hyvityksen, kunhan peruutat 24 tuntia ennen lähtöä.
Tutustu tämän kesäisen kymmenen päivän omatoimiautomatkan aikana Islannin nähtävyyksiin perinpohjaisesti ja koe maa omaan tahtiisi. Tarkista saatavuus valitsemalla päivämäärä.